sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Raivausta

Eilen raivattiin talkoovoimin tontti puista. Ensin piti käydä Bauhausissa ostamassa työhanskoja ja suojakypärä ja sitten nokka kohti tonttia. Ihan ongelmitta ei homma sujunut, kun ensimmäisen tunnin jälkeen lainassa ollut moottorisaha sanoi yhteistyösopimuksen irti. Eipä siinä muuta kun pikaisesti kohti lähintä rautakauppaa ja moottorisahan ostoon. Samalla reissulla avasimme raksatilin K-rautaan. Tälle sattumukselle tuli hintaa 350 euroa. Yllätävää oli, että mitään alennusta ei saatu ostoksesta, vaikka tuo tilikin avattiin. Täytyy kartoittaa mistä jatkossa kannattaa nämä yllättävät hankinnat tehdä. Mutta joo, yllättäviä kuluja siis syntyy.

Tältä tontti näytti kun sinne saavuimme.

klo 12.00
 
Ja tältä näytti sitten urakan jälkeen viisi ja puoli tuntia myöhemmin.
 
klo 17.30
 
Neljän voimin, tuo K-raudan reissu ja tauko vähennettynä, meillä meni noin neljä ja puoli tuntia urakassa. Uppohangessa puiden vetäminen käy kyllä hyvästä treenistä. Tätä menoa bikinikunto kesäksi on taattu.
 
Vielä pitäisi ratkaista mitä kaikille havupuiden oksille tehdään. Pientaloalueella niitä ei ihan viitsisi lähteä polttamaan. Ei haluta heti alkuun koko naapurustoa sututtaa, kun noista havuista hiukkasen sitä savua tulee. Kustannustehokkaita vinkkejä oksien hävittämiseen otetaan siis vastaan!
 
 
Murto-osa havuista puiden alla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti