tiistai 30. lokakuuta 2012

12

Lupapiirustusten piti valmistua viime viikonlopuksi, mutta - yllätys yllätys - edelleen odotamme niitä. Tämän viikon lopussa on uusi deadline ja ensi viikolla pitäisi lupahakemus saada vihdoin ja viimein vireille.

Odotellessa täytyy inspiroitua kauniista asioista, kuten tästä Blossan tämän vuoden glögipullosta. Yksinkertaisen tyylikäs. Kohta voikin sitten korkata glögikauden ja uudet ihanat glögilusikat. Jee!


(Kuva: Alko)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Juhlahetki

Tälläisissä puitteissa ystäväpariskuntamme sanoi toisilleen tahdon. Upea päivä.



(Kuvat: vastavalo.fi, G18)
 
 
Pöytäämme osui jopa kaksi raksapariskuntaa, joten rakennusjutuilta emme välttyneet illan aikana. Sattumaako?
 
Pääsimme myös testaamaan käytännössä lasiovien toimivuuttaa. Niitä kun on suunnitteissa uuteen kotiimme. Tärkein huomio --- varmista, että oven taakse ei tule mitään mikä voisi aiheuttaa sen särkymisen. Nimimerkki läheltä piti.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Lähellä

Pyrimme käyttämään mahdolllisimman vähän käsiteltyjä tuotteita keittiössämme välillä paremmalla ja välillä sitten hieman huonommalla menestyksellä. Tämän periaatteen vuoksi meille suositeltiin visiittiä Heinolassa sijaitsevalle Heilan lähiruokatorille.

Viime sunnuntaina saimme sitten vihdoin ja viimein aikaiseksi käytyä tarkastuskäynnillä paikassa. Sanomattakin selvää: ihastuimme Heilaan oikein kunnolla ja ostoskoriin päätyikin kasa erilaisia jauhoja, leseitä jne. Lähtipä mukaan purkillinen tilamaitoakin. Tämä viimeinen ostos päätyi pellille yhdessä lettujauhojen kanssa ja lopputuloksen nautimme pannarin muodossa itse tehdyn mansikkahillon kera, NAM! Jo taikinan koostumuksesta näki, että hieman eri asteella mennään kuin kaupan jauhojen ja maidon kanssa, eikä hintakaan ollut mielestämme mikään älytön.

Heilassa oli myös paljon käsitöitä myynnissä. Nainen ihastui etenkin näihin kyltteihin:

(Kuva: Aunen verstas)
 
Suosikiksi nousi "Huvimajan Happy Hour", joka sopisi vaikka tereassille grillijuhlien rekvisiitaksi. Hintaa näillä oli 18 euroa/kpl. Ihan kivan oloinen kate. Kädentaitoinen pääsee varmasti halvemmalla.
 
Niin ja ei pidä unohtaa Heilan viinitilaa. Sieltä pitänee seuraavalla kerralla napata joku pullo maisteltavaksi mukaan. Kippis!
 


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Haku päällä

Kävimme pitkästä aikaa tontilla ja olipa naapurin puolella tapahtunut paljon! Heidän tonttinsa oli raivattu ja sekä talon, että autotallin pohjat valettu. Meidänkin tontti näytti jotenkin ihan erilaiselta, kun vieressä oli maasto muuttunut. Tämä siis ihan hyvällä tavalla. Oli jotenkin paljon helpompi hahmottaa miltä siinä meidän tontilla tulee joskus näyttämään. Ollaan me kyllä saatu aivan ihana paikka kodille! <3

Naapurissa tuntui kuitenkin hommat nyt seisovan. Ilmeisesti odottivat pohjan kuivumista. Jo heidän vuokseen toivotaan, että tämä sade loppuisi pian! Tätä säätä katsellessa täytyy vain olla tyytyväinen, että päädyimme jättämään myös pohjan teon kevääseen. Ei muuta kuin kaikki toivotaan aikaisin alkavaa kuivaa kevättä.

Mies laittoi tänään myös tarjouspyyntöjä vastaaville mestareille. Ensisijaisena hakukriteerinä oli sopiva sijainti rakennuspaikkaan nähden. Ehdokkaita Mies etsi RHL:n sivuilta löytyvällä asiantuntija haulla. Vastaava mestari taitaa tulla olemaan ainut ammattimies, joka tulee meille ilman jonkun tutun suosittelua. Toivottavasti tätä kautta löydämme meille asiallisen kaverin hommiin. Suositteluja Keski-Uudenmaan alueen vastaavista mestareista otamme myös omaa kokemusta omaavilta kanssa rakentajilta vastaan.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hulluttelua

Hulluista päivistä on selvitty kunnialla. Mukaan lähti vain suunnitteltuja hankintoja. Tai no ainakin melkein.

Seuraavat ihanuudet lähtivät mukaan:
  • 6kpl kartion syvä valkoinen 21 cm lautanen
  • Marimekon lumimarja servetit valkoinen/harmaa 50kpl/pkt
  • Marimekon punaiset servetit jouluksi 50kpl/pkt
  • Miehelle valkoinen Tommy Hilfigerin neule
  • paketti mansikka suukkoja.

Sitten niihin ei suunniteltuihin hankintoihin. Tällaisia lähti mukaan kaksi pakettia:

(Kuva: Pentik)
 
Meillä on Iittakan Hot&Cool laseja, joihin ei aiemmin vielä kotoa ole löytynyt sopivan pituisia lusikoita. Nämä Pentikin Saaga lusikat on kuin tehty näihin laseihin! Glögi kulutuksemme on talviaikaan sen verran kiitettävää luokkaa, että näitä lusikoita voi pitää järkihankintana. Ja ei pidä unohtaa, että Nainen hankki ne melkein puoleen hintaan. Perusteluja, perusteluja.
 
Nainen joutui käymään todella vakavaa keskustelua itsensä kanssa Villeroy&Bochin osastolla. Erityisesti piti muistuttaa itseään miksi emme tarvitse neljänsiä viinilaseja, siitäkin huolimatta, että ne lasit ovat aivan taivaallisen upeat ja niistä voisi juoda vaikka puolikkaan punaviinipullon kerralla. Toisen sisäisen taistelun sai aikaan tämä Flow-sarjan kulho:
(Kuva: Villeroy&Boch)
 
Tuohon olisi aivan ihana tehdä erilaisia salaatteja! Tai tarjota lämmintä keittoa! Ainut miinuspuoli kulhossa on se, että kokonsa puolesta kulho veisi kokonaisen hyllyn, jollaista ylimääräistä tämän hetkisestä asunnostamme ei vain löydy.
 
Nainen pysyi tiukkana ja sekä lasit, että kulho jäivä Stockalle odottamaan ostajaansa. Nyt ilmeisesti pitäisi olla ylpeä itsestään, mutta kun edelleen tahtoo tuon kulhon!!! 

Uuni unelmia

Viikonloppuna edistyimme suunnitteluasioissa. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä millainen uuni meille tulee ja muurausasiat on nyt lyöty lukkoon myös. Ihanaa, kun asiat edistyvät vaikka sitten ihan pieninkin askelin!

Tämän tyylinen varaava takkaleivinuuni on meille siis tulossa:


(Kuva: Uunisepät)
 
 
Kuvasta poiketen leivinuuniosuus tulee takan taakse ja etuosan valkoisen suojan sijaan meille on tulossa lasi. Takan pintaan tulee isoa valkoista kiiltävää laattaa kuten kuvassa. Piippu rapataan valkoiseksi. Koko tulee olemaan aavistuksen verran kuvan takkaleivinuunia isompi.
 
Polttopuiden säilytys on vielä mietteissä. Yhtenä vaihtoehtona on muurata takan oikealle puolelle säilytyslokero polttopuille, joilloin puut toisivat pehmeyttä sisustukseen. Tämän ratkaisun toteutus riippuu siitä miten avaraksi tila jää, joten päätös toteutuksesta tullaan tekemään vasta muurausvaiheessa.
 
Olemme hyvin tyytyväisiä valintaamme ja uskomme lopputuloksen täyttävän odotuksemme. Kyllä tuon takan ääressä kelpaa lämmitellä pakkasiltoina! 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Keltaista kuumetta

Huomenna se sitten alkaa, nimitttäin Stockan hullut päivät. Muutama sivu onkin jo valmiiksi käännettynä keltaisesta kuvastosta ja tarkoituksena on suunnata heti aamusta hakemaan tärkeimmät eli Miehelle neule ja suukkoja töihin. Jokunen uuteen kotiin sopiva hankinta on myös harkinnassa, vaikka tarkoituksena ei olekaan aivan hulluksi heittäytyä. Katsotaan miten käy.

Alla muutamia potentiaalisia hankintoja.

 
Iittalan tuikkuja väreinä harmaa ja hiekka. Näyttävät tosi kivoilta noiden kirkkaiden/matta tuikkujen kanssa tuossa kuvassa. Värittömiä meiltä löytyykin jo useampi kappale.
 
 
 
Teema astioita valkoisena. Tarve on erityisesti kahviastiastolle. Toivottavasti valikoimasta löytyy myös reilumman kokoista kahvi/teekuppimallia 0,4dl.
 
Nuo paratiisiastiat ovat muuten aivan rakkautta!! Nainen on näiden osalta aloittanut jo hankintasuunnitelman, josta ehkä lisää sitten kun talo on pystyssä. Tovi siis taitaa vielä tähän mennä.
 


 
Marimekon servettejä. Sävyinä musta, valkea ja harmaa. Etenkin noita lumimarjakuosilla olevia on saatava mukaan! Tuo kuosi on muutenkin harkinnassa uuden kodin tekstiileihin, vaikka emme erityisesti mitään Marimekkofaneja olekaan.
 
 
Huomenna sitten nähdään mitä oikeasti lähti matkaan mukaan.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Aasian auringon alla, melkein

Aasia on vienyt meiltä molemmilta palan sydämestä. Jo useamman vuoden ajan olemme alkuvuodesta jättäneet Suomen pakkaset taakse ja suunnanneet kohti Aasian aurinkoa. Ensi talvena näin ei tule käymään, vaan säästämme nekin pennoset pikku projektiimme. Mielumminhan ne rahat käyttääkin laastiin ja lautoihin kuin Piña Coladaan.

Syksyn harmauden vallatessa alaa totuus on alkanut konkretisoitua meille --- Ei aurinkoa vielä moneen moneen kuukauteen. Nainen kävi hakemassa pientä helpotusta syystuskaan Gaijinista aasialaisen ruuan merkeissä. Taivaallisen hyvää! Tomi Björck ei petä koskaan. Suosittelen.

Lisäbonuksena lähti mukaan inspiraatiota meidän tulevaan vessaan nro 2 eli tummaan vessaan, sekä vilvoitteluhuoneeseen.




 
(Kuvat: Gaijin)


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

iik!



Iittalan myymälöissä ja verkkokaupassa on menossa iik! -päivät. Myynnissä on rajoitettu erä alennettuja tuotteita ja valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Nainen eksyi tänään shoppailemaan verkkokauppaan ja tulihan niitä löytöjä tehtyä.

Meillä on entuudestaan kartion 21cl laseja hyvin perinteisissä väreissä eli tummansinisenä ja vihreänä. Näitä on kiva yhdistellä arabian valkoisen 24h sarjan ja Essence viinilasien kanssa näin saaden väriä kattaukseen. Nykyiset juomalasimme kuitenkin dominoivat aika vahvasti kattauksen värimaailmaa ja tämän vuoksi naisella on ollut jo tovi tarvetta hankkia vanhojen lasien rinnalle pelkistetyt, ajattomat juomalasit. Iik! päiviltä löytyi samaisia kartion 21cl laseja kirkkaana hintaan  kuusi euroa 2kpl ja näitä lähtikin useampi pari matkaan.

Ystävä pariskuntamme viettää talvihäitä joulukuussa ja löytyipä tarjousvalikoimasta myös toiveita heidän häälahjalistaltaan, joten nyt myös se osio on hoidettu hyvissä ajoin kuntoon. Niin ei meidän tapaista! Perinteisesti tämän tyyppiset asiat jätetään aina viimeiseen päivään. Ilmeisesti poikkeus vahvistaa säännön.



tiistai 2. lokakuuta 2012

Katselmointi

Eilen kävimme piirustusten kanssa rakennusvirastolla esittelemässä projektiamme. Katselmoinnin ideana on saada suoraa palautetta piirustuksista, jotta hakijat voivat tehdä tarvittavat muutokset ennen itse rakennusluvan vireille jättämistä. Mielestäni tämä on oikein toimiva käytäntö. Muuten vaarana olisi, että rakennuslupaprosessi venyisi ihan "turhien" asioiden vuoksi eli sellaisten, jotka olisivat olleet korjattavissa jo ennen hakemuksen jättämistä.

Meitä jännitti etenkin se mitä mieltä virastossa ollaan asemakaavastamme. Meillä on tontin ostosta asti ollut vahva näkemys siitä miten talo ja autokatos tulevat tontille asettumaan. Tästä näkemyksestä emme kovin helposti olleet valmiita joustamaan. Kaikki meni onneksi kuitenkin hyvin, sekä pohjapiirros, että asemakaava näyttivät kuulemma oikein hyvältä!

Lisäksi saimme hyödyllisiä vihjeitä siitä mitä viilauksia piirustuksiin vielä kannattaa tehdä ennen lupahakemuksen jättöä. Lupasipa meitä palvellut virkailija vielä katsoa piirustukset läpi ennen kuin jätämme lupahakemuksen vireille. Erittäin hyvää palvelua! Tykkäsimme.

Nyt sitten raapimaan tarvittavia liitteitä kasaan. Edessä on mm. naapureiden kuuleminen. Itse lupahakemuksen käsittelyaika on noin kuukausi, joten vahvasti näyttää siltä, että pääsemme rauvauspuuhiin vielä ennen lumen tuloa.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tyyli tunnelmia

Tyylimme on hyvin pelkistetty. (lue: vihaamme siivoamista) Avohyllyt ja -kaapistot ovat siis iso no no. Tahdomme kotiimme selkeitä pintoja ja linjoja, sekä avaruuden tuntua ja valoisuutta. Värimaailma tulee kodissamme olemaan valkoinen/harmaa/musta akselilla, jota tulee elävöittämään harkitut värilaiskät.

Siinä missä Mies on käyttänyt viime kuukausien odottamisen rakennusoppaiden pänttäämiseen, niin Nainen on tehokkaasti inspiroitunut kaikkialla missä se on ollut mahdollista: blogeissa, messuilla, netissä, lehtien sivuilla...

Seuraavaksi muutamia otteita Tampereen asuntomessuilta ja Habitaresta, jotka kuvaavat tulevan kotimme tyyliä.



 
Luonnonvaloa kokkailuun + rakkaus hana (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
 
 
Saareke hellalla (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
 
 
Erillinen pukeutumistila saunan yhteyteen (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
 
 
Tumman tunnelmallinen sauna (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
  
 
Arjen pientä luksusta (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
 
 
Valkoinen lattialaatta <3 (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
  
 
Liukuovia (Habitare 2012)
 

 
Harkittuja väriläiskiä + kaapit ilman vetimiä (Habitare 2012)
 
 
 
Epäsuoraa valoa (Tampereen Asuntomessut 2012)

 

 
Lasitettu terassi (Tampereen Asuntomessut 2012)


 
Harmoniaa (Tampereen Asuntomessut 2012)
 
 
Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa uusi viikko.


Odottavan aika on pitkä

Hupsista, siinä se kesä vierähti ja syksykin jo saapui. Ja mitä sitten raksa rintamalla on tapahtunut? Odottamista, odottamista ja vielä kerran odottamista. Naisen kärsimätön luonne on joutunut koetukselle jo näin alkumetreillä.

Tontin lohkominen tehtiin kesällä ja elokuussa saimme tontin rekisteriin. Tämän jälkeen asiat alkoivatkin sujua jo hieman nopeammin.

Tulemme rakentamaan talomme ns. pitkästä tavarasta ja näin ollen meillä on erillinen suunnittelija, joka toteuttaa pohjapiirroksen, asemakuvat jne. Piirustusten kanssa on kestänyt ajateltua pidempää kaikenlaisten sattumien ja yksityiskohtien viilaamisen vuoksi, mutta nyt vihdoin ja viimein olemme viittä vaille valmiita. Tavoitteena on saada lupahakemus vireille tämän kuun aikana!

Hitaasti hyvä tulee... :)